Tolstoilaisuus on nykyajan oppi

Tolstoista tulee nykyään mieleen (korkeintaan) paksun, yleissivistykseen kuuluvan kirjan kirjoittaja. Kirjaa kukaan ei ole lukenut, ehkä joku on katsonut elokuvaversion. Leo Tolstoi oli kuitenkin paljon muutakin kuin kirjailija eikä lopulta pitänyt kirjailijan uraansa edes kaikkein tärkeimpänä saavutuksenaan. Hän oli myös arvojohtaja ja sellaisena jopa niin voimakas, että Venäjän kirkko julisti hänet kirkonkiroukseen koska pelkäsi tolstoilaisuuden vievän kannattajia viralliselta opilta.

Tolstoilaisuuden viralliset kulmakivet olivat rakkaudellisuus, väkivallasta pidättäytyminen, tuomioistuinten lopettaminen, täydellinen omantunnonvapaus kaikissa viroissa, yksityisomaisuudesta ja kansallistunteesta luopuminen, asketismi, ruumiillinen työ toisten hyväksi ja siveys. Tolstoilaisuuden unohtumista voisi pitää koko liikkeen epäonnistumisena. Mutta minulle on hiipinyt mieleen ajatus, että tämä oppi, niin kuin Tolstoi itse sitä harjoitti, on hyvinkin suosittua länsimaissa. Se vain kulkee yleensä nimellä ”uskon Jumalaan / johonkin suurempaan, mutta en välitä kirkon opista, ainakaan sellaisenaan”.

Tolstoi otti Raamatun käteensä ja valitsi sieltä ennen kaikkea ne kohdat, jotka tuntuivat hänestä järkeviltä. Varsinkin kaiken yliluonnollisen hän pyrki järkeistämään. Tämän seurauksena hän selitti myös ylösnousemuksen ja Pyhän Kolminaisuuden käsitteet eräänlaisiksi symboleiksi, ei sinällään uskottaviksi asioiksi. Erityisen tutulta kuulostaa ajatus siitä, että kristinuskon tehtävä on tuoda maanpäällinen taivas. Jos Tolstoi ei olisi anarkistina toivonut valtion katoamista, hyvinvointivaltio olisi ollut hänestä varmaankin mahtava asia.

Skeptisyys armeijaa, oikeusjärjestelmää, isänmaallisuutta ja yksityisomaisuutta kohtaan sopisi moderniin hengellisyyteen. Asketismi tai suoranainen selibaattikaan eivät tuota ongelmia, jos niitä tulkitaan kreivi Tolstoin tapaan. Hän kykeni elämään oppinsa mukaan selibaatin suhteen vain osittain.

Lisäksi kreivin asketismi oli paljon kevyempää kuin talonpojan pakkoasketismi. Oli helppoa paheksua materialismia, kun maalliset asiat oli ulkoistettu vaimolle. Tämä teki lukuisista raskauksistaan huolimatta paljon pitempää päivää kuin miehensä. Vaimo ei innostunut tolstoilaisuudesta mutta teki kuitenkin ison päivätyön aatteen hyväksi. Silti Sonjaa omana aikanaan paheksuttiin siitä, että hän oli miehensä materialistinen kiviriippa. Kyyniseen mieleen tulee se suuttumus, jolla ammattikirstunvartijoita paheksutaan, kun nämä muistuttavat, että hyvät teot vaativat myös rajallisia maallisia resursseja eikä vain hyvää tahtoa.

Elektrisiteetin armoilla

Tykkylumi koristaa puita Pekka Halosen talvitaulujen tyyliin. Mutta samalla ollaan elektrisiteetin armoilla. Pisin katkos oli lähes kahdeksan tuntia. On pakko improviseerata: vettä varalle, kynttilät, tulitikut ja taskulamput esille, patteriradio, perusmuonaa kuten leipää ja juustoa. Onneksi on varaava takka. Silti olen indigneerattu (harmistunut, kiukkuinen). Sähköyhtiöt eksploateeraavat (riistävät) meitä kuluttajia. Ne eivät sijoita voittojaan sähkölinjojen turvaamiseen kaatuvilta puilta, vaan plaseeraavat ne kylmästi ulkomaille!

Etnistä ruokaa: Makaronivelli

Vellit aterian pääruokana ovat nykyään yhtä yleisiä kuin kotoperäinen lohikäärme. Aikanaan makaronivelli - termi pasta eleli vielä onnellisena Italiassa - kuului arkiohjelmistoon. Paksuhkot makaronipätkät keitettiin maidossa, kunnes ne olivat hyvin pehmeitä, maustettiin vähän suolalla. Makumuistikuva on liisterimäinen, ehkä velli suurustettiin varoen vehnäjauholla tai sitten tärkkelys irtosi itse makaroneista. Mutta ruoka oli helppo tehdä, kuumaa, täyttävää ja edullista.

Makaronilaatikko odotti vielä tuloaan, siihen tarvittiin jauhelihaa. Myöhemmin soivat juhlafanfaarit: ketsuppi saapui meillekin!

Aiemmin ilmestynyt:
Lihavelli
Leikkelelautanen

Game of Thrones vs. presidentinvaalit

TV 2:lta alkoi perjantaina uusi fantasiasarja, Game of Thrones. Se sai minut pohtimaan paradoksia, miksi erilaiset valtaan liittyvät fantasiamaailmat ovat niin suosittuja, kun taas tosielämän valtapeli eli politiikka koetaan tylsäksi. Luulen, että vastaus on nykyaikaisen vallan tylsyydessä.

Fantasiassa (kuten myös usein historiassa) politiikka ja valtapelit ovat dramaattisia ja kohtuullisen yksinkertaisia. Usein kyse on valtakunnan suojelemisesta tai laajentamisesta, eikä talouskaan ole liian monimutkaista. Viholliset ovat yksinkertaisia, eivät mitään laajoja sosio-ekonomisia vyyhtejä. Ei tarvitse miettiä huoltosuhdetta, valuutta-alueen optimaalisuutta tai kaavoitusta, vain muutamia mainitakseni.

Nykyaikainen valta on asiantuntijavaltaa, josta kiinnostuminen helposti vaatii pitempiaikaista perehtymistä. Tästäkö johtuu, että eniten keskustelua herättävät teemat esitetään lähinnä arvokysymyksinä, jotka eivät vaadi perehtymistä, ja usein maalataan dramaattisin värein? Abortti, terrorismi, ydinvoima, äärioikeistolaisuus, kasvihuoneilmiö. Monet tärkeät asiat jäävät jalkoihin liian monimutkaisina ja hitaina ja siis tylsinä, esimerkkinä vaikkapa nuorten syrjäytyminen tai Suomen hintakilpailukyvyn vähittäinen heikentyminen.

Muuten, alun perin Suomessa oli vahva presidentti-instituutio. Yksi syy vahvuuteen oli se, että haluttiin eräänlainen kuninkaan korvike, kun ei suurvaltapoliittisista syistä saatu kuningasta. Ensimmäisiä presidentinvaaleja vuonna 1919 edelsikin todellinen valtaistuinpeli.

Odotuksen sävyjä

Juniori palasi eilen joulutauon jälkeen tavanomaiseen elinpiiriinsä. Se pani miettimään odottamisen eri sävyjä. Odottaa tulijaa on toisenlaista kuin odottaa milloin koittaa lähdön hetki.

Lapsi tulee jouluksi kotiin - vielä toistaiseksi. Täällä on kaikki valmiina, kuusi koristettu, tiedossa kaivattua yhdessäoloa monen päivän ajan. Satoi luntakin juhlatunnelman täydentämiseksi.

Päivät kuluvat, on taas lähdön aika. Valmistelut, onhan kaikki mukana? (Juniorin huokaus...) Kipeä odotus, vielä yhdessä, mutta minuutit kuluvat vääjäämättä. Sitten pitkä halaus, huiskutus, ristinmerkki lähtijää siunaamaan.

Tämähän noudattaa vanhaa mallia, esim. Ilmari Kianto on jossakin kirjassaan kuvannut aivan samaa. Tulo joulunviettoon Oulun koulukaupungista kotipappilaan Suomussalmelle. Muistan tämän itsekin, koska kävin oppikoulun kaukana, vain joululoma ja kesäloma kotona. Silloin hahmotin odotuksen vain nuorena, olin se, joka saapui ja lähti. Nyt olen se, joka odottaa ja jää. Elämä opettaa.

Vaihtoehtoinen tieteen historia

Ekonomistien tärkeimmät kokoontumisajot ovat juuri päättyneet. Yhdysvalloissa, totta kai, jossa taloustieteen tärkeimmät koulut ovat. Tämä on erään Adolfin ja jossain määrin myös erään Josifin ansiota. Toisen maailmansodan aikana monet tiedemiehet lähtivät maanpakoon Yhdysvaltoihin, ei vähiten siksi, että juutalaiset olivat silloinkin yliedustettuina tiedemaailmassa. Toisaalta toinen maailmansota heikensi Euroopan valtioita myös taloudellisesti, mikä taas heikensi tiederahoitusta. Yhdysvalloilla ei ollut tätä ongelmaa.

Mutta entä jos Saksa ja Italia eivät olisikaan vaipuneet fasismiin? Eikä Neuvostoliitto olisi miehittänyt Itä-Eurooppaa? Tiedemaailma näyttäisi aika erilaiselta tässä vaihtoehtoisessa maailmassa.

Ennen toista maailmansotaa Iso-Britannia, Saksa, Ranska ja jossain määrin myös Italia olivat tieteen keskuksia. Yhdysvallat oli nouseva tähti, mutta yhtä kaikki amerikkalaisia tutkijoita tuli Eurooppaan. Jotkut jopa opettelivat ranskan tai saksan voidakseen pärjätä urallaan paremmin, mitä ei voisi nykyisessä akateemisessa maailmassa kuvitellakaan.

Tässä vaihtoehtoisessa maailmassa Iso-Britannia, Saksa, Ranska ja Italia olisivat pitäneet pintansa. Näiden lisäksi tieteellisesti vahva maa voisi olla Puola: iso maa, vanhoja yliopistoja (Krakovan yliopisto perustettu jo 1300-luvulla) ja paljon juutalaisia. Myös muualla Itä-Euroopassa olisi voinut olla muutama huippuyliopisto, perustettiinhan Prahan yliopisto jo muutama vuosikymmen ennen Krakovan yliopistoa.

Lisäspekulaatiota: mikäli Neuvostoliitto olisi tässä maailmassa malttanut olla miehittämättä Baltiaa, myös sinne olisi voinut tulla erikoisaloihin keskittyviä osaamiskeskuksia. Tarton yliopisto perustettiin 1600-luvulla ja Vilnan 1500-luvulla. Lisäksi ainakin virolaiset ovat ahkeraa porukkaa: muutamassa vuosikymmenessä maailmansotien välissä he onnistuivat kirimään suomalaisia melko lailla kiinni, vaikka yhteiskunnan rajoitukset vähenivät myöhemmin kuin autonomisessa Suomessa. Ja jos Espanjan sisällissota olisi jäänyt käymättä ja maa olisi saanut pitää melko edistyksellisen tasavaltansa, myös Espanja olisi hyvinkin voinut nousta yhdeksi tieteen mahtimaaksi.

Mikä presidenttiehdokas, mikä juoma?

Jouluisten pitopöytien ääressä tuli mieleeni pohtia, mikä juoma kukin presidenttiehdokas olisi. Tässä arviot vaalinumerojärjestyksessä:

Haavisto: equadorilainen reilun kaupan luomukahvi, joka pitää itse paahtaa ja jauhaa
Soini: Saludo-kahvi
Väyrynen: President-kahvi (koska hän on jo 70-luvulta asti itse kokenut itsensä presidentiksi)
Lipponen: suomalainen erittäinen tanniininen tilaviini Chateau du Ressentiment, suositellaan vain vannoutuneille viininharrastajille, jotka osaavat parhaiten arvostaa viinin omaperäistä, viipyilevän kaunaista jälkimakua
Niinistö: kevyt mutta hapokas ja sangen hintava ranskalainen punaviini
Essayah: helluntailaisten teepussissa tarjottava bussitee
Biaudet: keskihintainen kuohuviini (saattaa olla myös kevyt, mieto valkoviini)
Arhinmäki: Laitilan Kukko -olut

Etnistä ruokaa: Lihavelli

Lihavelli kuului kansakoulun keittolan vakiomenuun. Keittäjä hämmensi sitä hellalla isossa kattilassa kostean höyryn keskellä. Aineksina olivat perunalohkot ja poronliha, mausteena suola. Liemi suurustettiin ohrajauhoilla. Se oli velliä, sattumina lusikkaan osuivat perunat ja lihapalat. Ei jäänyt intoa tehdä sitä itse myöhemmin.

Lihavelli löytyy useassa kohti esim. Jaakko Kolmosen kokoamassa kirjassa Kotomaamme ruoka-aitta. Siinä esitellään Suomen, Karjalan ja Petsamon pitäjäruuat.

Aiemmin ilmestynyt:
Leikkelelautanen