Tuhannen ja yhden yön tarinoita

Viime aikoina olen innostunut arabimusiikkivideoista, ennen kaikkea niistä, joissa kerrotaan tarina. Ja kyllähän Lähi-idässä on harjoiteltu tarinaniskentää melko pitkään. Sanat eivät vaikuta kovin ihmeellistä, mutta näissä videoissa pointtina on visuaalinen ilme.

Tällä hetkellä suosikkini on pikkukylään sijoittuva komedia (sanat). Laulaja on ikävystynyt ja turhamainen tyttö, joka ei kaihda keinoja tirkistellessään joukkoa kylään tulevia nuoria miehiä. Apunaan mm. savupiippuun sijoitettu teleskooppi. Muut kylän asukkaat, kuten myös vieraat, ovat perin koomisia hekin. Onneksi on sentään mummo, joka pitää yllä moraalia, kuria ja järjestystä...

Elämänmyönteistä komiikkaa löytyy myös parin sekunnin "avioliittodraamasta", jossa nuori mies näkee tytön liikennevaloissa ja innostuu kuvittelemaan, miltä heidän yhteinen elämänsä näyttäisi seuraavan kymmenen vuoden aikana (sanat). Mutta hän herää siinä vaiheessa, kun hän kuvittelee heidän ala-asteikäisen poikansa häiriköimässä samalla, kun hän yrittää ajaa. Ja kaasuttaa äkkiä pois säikähdettyään.

Kunniamaininnan saa puolestaan ainut näkemäni musiikkivideo (sanat), jossa ymmärtääkseni viitotaan, koska laulajan love interest on kuuromykkä.

Marco Polo ja maalaismuseo

Juniori houkutteli kulttuurikiertelyyn pääkaupunkiseudulla. Yhdeksi kohteeksi nousi Marco Polo – mies ja myytti. Se on Espoon kaupunginmuseon näyttelynä 23.9. saakka. Kokonaisuus oli hahmotettu päähenkilön matkakertomuksen ja maineen mukaisesti. Aineistoa oli saatu myös ulkomailta.

Erityisesti jäi mieleen mongolien siirrettävä pyöreä telttarakenne eli jurtta. Sisään sai mennä koristeellisesta puuovesta. Lattiaa peittivät matot, nenään kävi lampaanvillan rasvainen haju. Toisessa tilassa esillä oli idästä saatavia, eurooppalaisten himoitsemia mausteita. Toisaalla taas jalokiviä, keramiikkaa… Kaikkea tätä haettiin, kun lähdettiin laivoilla, hevosilla, kameleilla löytöretkelle kauas tutun elämänpiirin ulkopuolelle matkan vaaroja uhmaten.

Isolla museolla on isot voimavarat esillepanoon ja oheistoimintaan. Miten sitten ponnistelin itse aikanaan maalla? Muun työn ohella museotoimi tuli tontilleni. Alkujaan museo oli toiminut toisessa paikassa olleessa viljamakasiinissa ja tuulimyllyssä. Sitten se siirrettiin kartanon pihapiiriin, kivinavetan yläkertaan. Sitten päärakennuksen alakerta remontoitiin museoksi. Pihapiirin väentuvan päädyssä toimi myös toinen pienempi, paikallisen yhdistyksen toteuttama museo, jonka esineiden asettelu pysyi jatkuvasti samana.

Yleensä maalaismuseoissa on monta vuotta esillä oleva perusnäyttely. Aukioloaika rajoittuu kesään ja valvoja(t) saadaan työllistämisvaroin. Jos jaksamista riittää, niin voi olla myös vuosittainen vaihtuva näyttely. Yhteistyötä seurakunnan, järjestöjen ym. kanssa tarvitaan koko ajan. Kokonaisen uuden perusnäyttelyn luominen on varsin suuri ja asiantuntemusta vaativa työ. Sen suunnitteluun ja toteutukseen palkattiin ammattilainen, jota autoin. Sama malli jatkui seuraavien perusnäyttelyiden kanssa.

Jokaisen näyttelyn luominen edellyttää kantavan teeman löytämistä. Perusidea täytyy olla, työn alla se yleensä poikii lisää ajatuksia. Täälläkin tilat asettivat omat rajoituksensa. Ja se iso vanha umpipuinen kaappi pysyi paikallaan näyttelystä toiseen, sen siirtäminen varastoon oli mahdottomuus. Vaihtuvat näyttelyt suunnittelin useimmiten itse. Yhden teema käsitteli puun käyttöä elämisessä, tarkkaa nimeä en enää muista. Alkoi tietysti kehdosta, päättyi ruumislautaan ja surusauvaan. Se oli pitkä ja musta, pallopäinen sauva, jota oli kannettu hautajaissaatossa.

En usko yhdenkään museon omaavan niin paljon esineistöä, että  näyttelyt voidaan toteuttaa vain niiden avulla. Jahtasimme niitä ilmoituksella paikallislehdessä, tutuilta ja tutuntutuilta lainaksi. Jotkut joko lahjoittivatkin museolle tai sitten deponoivat eli tallettivat museon käyttöön. Ei  lahjoituksen tarvitse olla se perintökalleus. Yksi vaihtuva näyttely esitteli kunnan omaa mainontaa vaatteissa, logolla ja vaakunalla varustetuissa tuotteissa ym. Ystävän ylipuhuin lahjoittamaan kampanjatuulipuvun, itse kaivoin kaapista annoksen t-paitoja museoon.

Museon pääkirjaa ja esinekortteja piti selata, istua kotiseutuarkistosta ja käydä läpi kunnan käyttöön otettuja kuvia. Kuvat ja tekstit täydentävät esineiden viestiä näyttelyssä. Fontin täytyy olla tarpeeksi iso huononäköistenkin lukea. Nykytekniikka antaa mahdollisuuden isoihinkin banderolleihin. Kun yhden perusnäyttelyn teemana oli lehmä, niin muistin kunnan aikaisemman mainoskampanjan materiaalista tyylitellyt lehmät. Vaate peitti ison vitriinikaapin selustan.

Erään vuoden vaihtuva näyttely esitteli täkäläistä urheilutoimintaa. Tähän löytyi paljon aineistoa. Arvokkain osuus olivat jo edesmenneen olympiavoittaja Kalevi Hämäläisen mitalit lukitussa vitriinissä. Paikallisen taiteilijan näyttelyjuliste jäi pysyväksi muistoksi kunnanvirastolle.

Viimeinen tekemäni vaihtuva näyttely esitteli poikkeuksellisia esineitä museon kokoelmista. Mielestäni näyttävimmät olivat kartanon kuparinen viinapannu ja pitäjän mestauskirves. Pohdin sen esillepanoa. Asia ratkesi, kun pihasta oli kaadettu vanha koivu. Sen tyvipölkky kannettiin sisälle. Mestauskirves lepäsi pölkyllä niin että leveää terää koristavat kaiverrukset näkyivät ja joskus siihen sipaistu punainen väri kuulsi vaimeasti metallin pinnalla kuin veren kaukainen kaiku.

Iron Sky - Koppalakkiväki kuun pimeältä puolelta

Onko seniorin sopivaa seurata tällaista elokuvaa niin intensiivisesti? Tunnustan: tämä sai alkunsa nähdessäni ensimmäisen Star Wars-elokuvan. Muistan yhä filmin alussa uppoutumisen Tatooinen karuun maisemaan outoine hahmoineen. Se oli lihaksi tai silloisessa tekniikassa selluloidiksi tullut vieras maailma. Seuranneita avaruustaisteluja seurasin henkeä pidättäen. Tällä taustalla ei ole ihme, että Iron Sky osui ja upposi tähän katsojaan.

Taas kerran vallataan maailmaa. Natsit pääsivät pakoon kuun pimeälle puolelle ja kehittivät siellä uutta hyökkäystekniikkaa.Yhdistelmänä natsit, USA:n presidentinvaalitaistelu ja avaruushärveleiden yhteenotto on uskalias. Iron Sky selviää tästä aika hyvin komedian avulla. Hahmot vedetään överiksi eikä pyritä mihinkään syväluotaukseen. Pää- ja varaführerit, arjalainen naisnatsi, hullu tiedemies, Sarah Palinia muistuttava presidentti, letkeä musta astronautti – henkilövalikoimassa riittää osuvia hahmoja. Juoni menee eteenpäin kuin päihtynyt suihkumoottorimönkijä hyperavaruudessa.

Visuaalisesti elokuva on upea, erityisesti alkujakso. Asemetallin harmaan eri sävyt, kummallisten koneiden yksityiskohdat, kuunatsien vanhanaikainen tekniikka ilmalaivoja myöten toteutetaan huolella. Kuussa sijaitseva päämaja on ylhäältä katsoen hakaristin muotoinen. Ja avaruustaistelut ovat kerta kaikkiaan huimaavia.

Puhe ei ole pelkkää englantia, bonus tulee kaksikielisyydestä. Natsit puhuvat tietysti saksaa, titteleissä ja termeissä löytyy paljon kielellistä oivallusta. Siitä voi nauttia, kun aikanaan tuli luettua pitkä saksa.Filmi vilisee viittauksia: the eagle has landed; Houston , we have big problems; Chaplinin Diktaattori; Tähtien sodan tunnusmarssia muistuttava sävel loppupuolen avaruustaistelun taustamusiikkina…

Iron Sky on kaikkien aikojen kallein suomalainen elokuva, budjetti on 7,5 miljoonaa euroa.Taustalla on monen vuoden projekti, jossa on ollut paljon tekijöitä. Alkuperäinen tarina on Johanna Sinisalon. Siitä ohjaaja Timo Vuorensola on apuvoimineen työstänyt kompuroivien koppalakkien komean avaruusoopperan.

Omaa sukua rautatieläinen

VR juhlii 150-vuotista taivaltaan. Siitä jäin miettimään, miten rautatiet ovat leimanneet omaakin elämääni. Äidin puolelta tuli vahva perinne. Hänen isänsä ja tämän isä olivat ylenneet ratamestareiksi. Suku oli alun perin lähtöisin ruotsinkieliselta Pohjanmaalta. 1860-luvun nälkävuosien aikaan piti lähteä muualle leivän perässä. Sitä löytyi tämän uusmuotisen rautatien rakennustyömaalta.

Rautatieläisten työpaikat vaihtuivat rautatieverkon edistyessä. Kuvassa ukkini istuu vuonna 1911 toimistossaan kai Humppilan asemalla. Kuva ei ole kotoa, ei siellä olisi ollut oman puhelimen kaltaista ylellisyyttä.

Ei olla Villissä Lännessä, vaikka seinällä riippuu ase. Ehkä ratamestari lähtee työvuoron päätteeksi metsälle. Palkan suuruudella ei voinut kehua, ja saaliiksi saatu lintupaisti oli tervetullut kasvavan perheen ruokapöytään. Ukki oli hyvä ampuja ja harrasti sitä pitkään. Itse olin parivuotias hänen kuollessaan eikä minulla ole hänestä mitään muistikuvaa. Silti astiakaapissa on vanhoja hopealusikoita, joissa lukee salaperäisiä lyhennyksiä kuten II. P P.kiv. 1938 tai I.P. K.sk.p.amp. mest.kilp. 1931 ikäm. kiv.koul. amp.

Kahden tädin puolisot olivat rautatieläisiä, lopuksi asemapäälliköiksi nousseita. Näistä toisen kotona asuin koko oppikouluaikani kaukana kotoa. Paikka oli asemarakennus, ylhäällä oli asemapäällikön huoneisto, alhaalla odotushuone ja toimistotilat. Vuorokautta rytmittivät alakerrasta kuuluvat leimasimen terävät naksahdukset ja ulkoa kiskojen ääni junan raskaiden pyörien paineessa sekä höyryveturien voimakkaat puhahdukset. Täti harmitteli toisinaan miten veturinsavu likasi ulkona narulla liehuvat pyykit. Myöhemmin tulivat dieselvetureiden ärjähdykset.

Keväällä ja syksyllä – kesäksi matkustin kotiin – oli jännittävää kulkea pitkin rataa kauas ohi vaihteiden. Auringossa pölkyt haisivat mukavasti kreosootille. Tämä puun mustaksi värjäävä kyllästysaine luokitellaan nykyään myrkyksi. Kerran löysin kauempana olevan varastorakennuksen luota isoja, kellertäviä siemeniä ja keräsinkin niitä vähän. Olin vähän ylpeä, että minulla oli omia maissinjyviä.

Asemamiehet siirsivät tavaroita rautaisilla kottikärryillä, Talvella vaihteet puhdistettiin lumesta harjalla ja lapiolla. Muistini mukaan ainakin joidenkin vaihteiden luona oli pienet kopit, toisten luona pienet lamput. Taisivat asemamiehetkin kantaa niitä valoja mukanaan, ja se näytti minusta aivan erityisen kauniilta illan pimetessä.

Matkustaminen junassa tarkoitti varautumista pitkään istumiseen. Vaunut olivat ulkoa ruskeita, portaat sinne tuntuivat korkeilta lapsille ja vanhuksille. Oli kolme luokkaa, karuimmassa istuttiin kovilla penkeillä. Yleisin muistikuva on kakkosluokka, jonka istuimien pinta oli harmaanruskeaa sametin kaltaista kangasta. Väri vastasi sen pölyistä hajua. Konduktööri eli konnari tuli vaunuun, kaikki sen huomasivat. Hän napsaisi pihdeillään reiät lippuun. Se oli pieni vaaleanruskea pahvinen suorakaide. Tiketti on juuri oikea sana sitä kuvaamaan, pieni ja tiukka sana.

Junaan varattiin eväät mukaan. Voileipää, välissä oli juustoa, ehkä makkaraviipaleita tai kovaksi keitettyä munaa, pullossa maitoa, ehkä termospullossa kahvia. Ravintolavaunukin oli, mutta siellä ei paljon käyty. Siellä viihtyivät kaljoittelijat. Pullollisen saanti vaati samalla voileivät oston. Varsinaiset tupakkavaunut tulivat myöhemmin, sitä ennen tuhkakuppeja oli joka vaunussa ikkunan alla. Niin oli myös linja-autoissa.

Vaunujen päissä kilisi pienellä hyllyllä seinään kiinnitetty vesikarahvi laseineen. Vieressä oli kartta Suomen rautateistä. Eteisessä oli myös vessa, jännittävä paikka. Pyttyyn päästetty tuotos putosi vinhasti alla kiitävälle radalle. Pohdin miten nopeasti tai miten se häviäisi ratapölkyiltä. Joskus matkustettiin makuuvaunussa. Muistan aikuisten aina huokailleen miten vaikea oli saada junassa unen päästä kiinni. Ihmettelin sitä suuresti kiivetessäni yläpetille ja sammuessani kuin vaihdelyhty myrskytuulessa.

Pääsiäinen ennen ja nyt

Tuntuu hankalalta avata pääsiäisen sanomaa nykypäivänä. Pääsiäisenä muistetaan asioita, joista luemme lähinnä lehdistä, koskien kehitysmaita: julmasti kidutetun kuolemaa mielivaltaisen oikeusjärjestelmän käsissä, julkista häpeärangaistusta tai äidin surua lapsen kuollessa. Myös pääsiäisen edustama voitto kuolemasta tuntuu etäiseltä nykyaikana. Kuolema on, onneksi, hyvin harvinainen tapahtuma ja lääketieteen ansiosta muuttuu yhä harvinaisemmaksi. Ei ihme, jos vanhemmilla on tekemistä selittäessään lapselle, mistä pääsiäisessä on kyse ilman, että se kuulostaa ahdistavalta.

Joulu puolestaan toimii nykyaikanakin. Tarinaan kuuluu vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta loppu on onnellinen. Mariasta ei tule aviotonta äitiä, Jeesus syntyy ongelmitta, ja perhe pääsee Egyptiin turvaan Herodekselta. Lahjojakin tulee. Elokuva-ainesta, ei mikään reliikki.

Tässä näkyy olosuhteiden muutos selvästi. Ennen pääsiäisen sanoma lienee ollut merkityksellinen ja suorastaan lohdullinen lapsellekin. Riski omasta tai läheisen kuolemasta, loukkaantumisesta tai hädänalaiseksi joutumisesta on arkipäivää kaikille, jopa kaikkein rikkaimmille. Siinä ympäristössä pääsiäinen on ollut kristinuskon täyttymys ja tuonut toivoa toivottomille.

Voi olla, että jossain vaiheessa pääsiäisestä tulee taas helpommin ymmärrettävä. Kuten muun muassa Argentiinan ja Kreikan esimerkit näyttävät, on mahdollista, että hyvinvoivasta maasta tulee kärsivä maa. Kärsimyksen keskellä toivon ja ilon merkitys korostuu.

Naisasiaa: Tähtitaivas talon yllä

Saara Cantellin uusi filmi Tähtitaivas talon yllä kertoo isoäidin (Irina Björklund), tyttären (Meri Nenonen) ja tyttärentyttären (Elin Petersdottir) tarinan. Tapahtumapaikka on vanha talo jossakin Itä-Suomessa kyläläisten murteesta päätellen. Jokainen naisista tuntee olonsa hieman vieraaksi tässä paikallisyhteisössä.

Katsojalta vaaditaan alussa keskittymistä, kun tarinan aikajaksot punoutuvat toisiinsa. Jatkosodan kesä, hippien 1970-luku ja nykyhetki pysyvät kuitenkin hyvin ohjaajan otteessa. Kerran kaksi hahmoa näkyvät samassa hetkessä, toisen kerran kaikki kolme. Tämä antaa lisää syvyyttä kerronnalle.

Epookin teko on vaikeaa, sota-aikaan sijoittuvat osuus tuntuu hieman kankealta. 1970-luvun tapahtumat kuvataan elävästi, muistan itse sen ajan. Nykyhetkeen panostetaan eniten, siinä solmitaan juonen kuviota kokoon. Varsin hyvä ratkaisu on tässä roolittaa naishahmo näyttelijällä, jonka puheesta kuuluu asuminen muualla kuin Suomessa.

Tämä on naisten elokuva naisista. Kolmessa sukupolvessa miehillä on ollut sivurooli, kahden ensimmäisen naisen kohdalla lähinnä siittäjinä. Tyttärentytär on jo päässyt tästä eteenpäin, hänen puolisonsa on ollut nainen.

Ei ollutkaan ihme, että paikallisen teatterin katsojista enemmistö oli eri-ikäisiä naisia. Enkä epäile, etteivätkö ne katsomossa istuneet kolme miestä olleet tulleet sinne vaimojensa tuomina.