Sex and The Single Girl: kunnon kieliopetusta

Aiheuttaako nimi Helen Gurley Brown mitään tunnistamisreaktiota? Entä onko suomalaisenakin versiona ilmestyvä Cosmopolitan, arkikielessä Cosmo tuttu? Äskettäin menehtynyt HGB oli kirjailija, toimittaja  ja sittemmin päätoimittaja, joka sai nuutuvan Cosmon uuteen kukoistukseen ja maailmanlaajuiseksi brändiksi. Hän tuli vaatimattomista oloista ja loi uran kirjoittajana kovalla työllä. Myöhemmin avioliitto tuottaja David Brownin kanssa lienee myös osaltaan auttanut.

Nainen oli varhainen feministi, josta aatteen telaketjusiipi ei erityisemmin pitänyt. Hän painotti naisellisen viehättävyyden tärkeyttä, kun edetään uralla miesten maailmassa. Ensimmäinen kirja oli nimeltään Sex and the Single Girl. Huomaa 60-luvun alun rohkea termi sex jo kirjan nimessä.

Lukiolaisena näin ainoan kappaleen kirjaa koulukaupungin kirjakaupassa ja tietysti ostin sen heti. Jälkikäteen olen kummastellut, miten perin vanhanaikainen kauppa oli voinut tilata englanninkielisen pokkarin. Ostos kannatti. Ujo teini sai uutta tietoa, tosin ehkäisystä ei ollut sanaakaan, seksi mainittiin. Vielä tärkeämpi oli kirjan merkitys kielitaidolle. Englanti oli alkanut kuudennelta ja oli yksi mieliaineistani. Mutta siinä liikuttiin brittienglannin alueella. HGB:n kirja tutustutti amerikanenglannin ilmaisuihin ja iskevään arkikieleen. Ei kaikkea sanakirjasta löytynyt, mutta aihe oli niin kiinnostava, että oppi aivan itsestään.

Myöhemmin tuli ostettua Cosmoa muutaman vuoden. Alussa se tuntui virkistävältä kotimaisiin naistenlehtiin verrattuna. 1990-luvun alussa hankin ajan henkeen nimeltäänkin sopivan kirjan Having It All. Ajatuksena oli supernaiseus, wonder woman: upea ulkonäkö, jonka ylläpitoon kaikki keinot olivat sallittuja, upea seksielämä, upea urapolku, upea asuminen ja yksityiselämä. Lapset eivät kuuluneet kuvaan, eivät myöskään sairaudet ja vanheneminen.

Unelmia ja ihanteita tarvitaan, näiden luomisessa HGB oli mestarillinen. Varmaan omat elämänvaiheet – köyhästä lapsuudesta julkkismaailman kansalaiseksi – antoivat koko eliniän kestävää vauhtia uraohjukselle. Itse kiitän häntä hienosta sysäyksestä kielen laajempaan oppimiseen.  Irtolehtipainokseksi muuttunut kirja löytyy yhä muovitaskun suojaamana kirjahyllystäni feminismi-osastolta. Se on respectiä jos mikä.

Kreikan taloushistoriaa 2: nuori valtio

Vaikka itsenäisen Kreikan perustuslait olivat periaatteessa 1800-luvun liberaaleimmasta päästä, käytännössä valtion asema oli todella vahva. Maassa ei ollut riittävän isoa ja varakasta keskiluokkaa tasapainottamassa vahvaa valtiota. Jo näiltä ajoilta juontaa alkunsa se ongelma, että maan yritteliäimmät ihmiset käyttävät aikansa ja energiansa suhteiden solmimiseen, tavoitteenaan julkinen virka, joka on varmin tie sosiaaliseen nousuun.

Maan itsenäistyttyä jäi aikaa keskittyä miettimään sitä, kuinka Kreikasta tehtäisiin Suur-Kreikka. Suuri idea, megáli idéa, oli Kreikan politiikan kantava linja aina vuoden 1923 katastrofaaliseen häviöön asti. Se tarkoitti kaikkien etnisten kreikkalaisten asuttamien alueiden liittämistä Kreikkaan, jolloin Kreikkaan olisi liitetty nykyisen Bulgarian eteläpuolisko, koko Kypros, Istanbul sekä Turkin Egean- ja Mustanmeren puoleiset rannikot. Monet näkivät Suur-Kreikan suorastaan edellytyksenä talouden saamiseksi jaloilleen, vaikka todellisuudessa tästä ihanteesta tuli kiviriippa maan taloudelle.

Baijerilaisesta prinssi Otosta tuli suurvaltojen sopimuksella Kreikan uusi kuningas 1832. Oton isä oli filhelleeni ja bysanttilaisten keisariperheiden kaukainen perillinen. Hallinto oli autoritääristä ja saksalaisten käsissä. Myös itsenäisyyssodan aikainen 10 000 miehen vahvuinen kreikkalaisarmeija korvattiin melkein kokonaan saksalaisilla. Valtiolliset instituutiot ja lakijärjestelmä kopioitiin Baijerista. (Näiltä ajoilta on muuten perua kreikkalaisten ensimmäinen kosketus suoraan saksalaiseen hallintoon. Se, että Angela Merkelin hallituksessa on mukana myös Baijerin kristillissosiaalinen unioni, CSU, ei helpota tilannetta.)

Kreikassa aloitettiin pankkien perustaminen vuonna 1829, ja Ateenan yliopisto perustettiin 1837. Lisäksi perustettiin tuomioistuimia ja kouluja. 1835 otettiin taas käyttöön roomalainen oikeusjärjestelmä. 1857 perustettiin Kreikan Höyrylaivayhtiö. Edistyksen lisäksi tuli myös takapakkia. Valtion velkaongelma jatkui: suurvaltojen takaamasta, 60 miljoonan Ranskan frangin lainasta noin 40 miljoonaa ei koskaan saapunut Kreikkaan, ja loppu meni hallinto- ja armeijan kuluihin. Vuonna 1843 Kreikka joutuikin konkurssiin, kun taas 8.4.-19.12.1848 valuutta ei ollut vaihdettavissa. Verotaakka ei vähentynyt ottomaani- ja sotavuosien jälkeen. Se oli noin 25 % maatalouden bruttotulosta, mutta budjettia vaivasivat silti isot krooniset alijäämät. Kreikan lainoja taanneet Iso-Britannia ja Rothschildien pankkiirisuku painostivat tiukkaan talouskuriin.

Tyytymättömyys kuningasta kohtaan kasvoikin, ja 1862 alkoi kapina, mikä huipentui valtaistuimelta syöksemiseen. Otto tarkoitti hyvää mutta ei oikein onnistunut. Lisäksi hänen katolisuutensa ja kuningattaren protestanttisuus olivat hartaalle ortodoksimaalle vähintään yhtä iso ongelma kuin talous. He poistuivat lopulta samalla tavalla kuin olivat saapuneetkin, sotalaivan kannella. 

Lisää Kreikan taloushistoriaa

Kreikan taloushistoriaa 1: itsenäistyminen

Ambelakia, Kreikan talousihme 1771-1818

Kreikan muisto, 3

Muisti on kuin siivilä. Siihen jäävät suurimman vaikutuksen tehneet kokemukset. Toisen Rodoksen matkan tärkein elämys oli 28.10 vietettävä Epeteios tou Ochi, kirjaimellisesti käännettynä Ei-päivän vuosijuhla, englanniksi lyhyesti Ohi Day.

Toinen maailmansota oli alkanut syyskuussa 1939. Mussolinin Italia taisteli Hitlerin Saksan kanssa samalla puolella.  Kreikka oli toistaiseksi pysytellyt irti sodasta. Varhain aamulla 28.10.1940 Italian suurlähettiläs esitti Kreikalle ultimaatumin eli uhkavaatimuksen. Kreikan hallituksen olisi sallittava liittolaisten joukkojen tulo maahan ja määrittelemättömien strategisten alueiden miehitys. Kieltäytymisen seurauksena olisi sota.

Kreikan pääministeri, kenraali Ioannis Metaxas torjui ultimaatumin. Vastaus oli kylläkin diplomatian kielellä eli ranskaksi: Alors, c’est la guerre eli Se on siis sota. Pohjimmainen vastaus oli ei, ohi. Samaa huusivat 28.10. kaduille rynnänneet kreikkalaiset puoluekannasta riippumatta.

En muista, kuinka päädyimme seuraamaan tapahtumia. Kyseessä oli tärkeä juhla, varmaan huuhtouduimme kaikkien muiden mukana kohti kaupungin pääkirkkoa. Väentungos oli suuri, mutta hiljainen ja vakava. Kreikan liput liehuivat kaikkialla.

Ortodoksisella puolella toteutetaan seremoniat Suomessakin paljon näyttävämmin ja tunnekylläisemmin, saati sitten Bysantin perillisten suorittamina. Ja kirkko on Kreikassa läsnä ihmisten elämässä tiiviimmin kuin luterilaisuus Suomessa. Tilaisuus ei ollut vain uskonnollinen, se oli kirkollisen ja maallisen vallan yhteinen voimannäyttö. Paikalla seisoi kaupungin eliitti vaimoineen, kaikki arvohenkilöt ja poliitikot näyttävästi esillä. Armeijan maa-, meri- ja ilmavoimat olivat hyvin edustettuina.  Paraatissa oli mukana paljon väkeä, myös nuoria ja lapsia. Edellä kulki soittokunta vakavaa musiikkia soittaen.

Kreetalla ei-päivänä 2010. Huomaa videon alussa vasemmalla koroke, jossa on pappi ja muita paikallisia silmäätekeviä.

Kieltä ymmärtämätön turistikin aisti syvän kansallisen ja kulttuurisen pohjavireen. Ei ollut kyse vain Kreikan uhmasta Mussolinia vastaan ja sitten alkaneesta sodasta. Taustalla sykki tietoisuus pitkästä historiasta ja kulttuurista, Bysantin kukistuminen ja sitä seurannut vuosisatojen ottomaanivalta, vapausssota 1800-luvun alkuvuosikymmeninä, ortodoksisen kirkon olennainen osuus kreikkalaisen identiteetin säilyttäjänä... Eikä sovi unohtaa yhä edelleen jatkuvaa jännitystä Kreikan ja Turkin kesken.

Tähän verrattuna Suomen itsenäisyyspäivä 6.12. jää pohjoismaisen vaisuksi.  Sitä voisi jopa luonnehtia ruotsin mainiolla termillä lagom, kohtuullinen, hillitty. 28.10. ei ollut lagom. Ei ihme, että Ei-päivän juhlallisuudet jäivät pysyvästi mieleen.