Afäärifennomania oli 1800-luvun reilua kauppaa

Pakkoruotsista jupistaan nykyäänkin, mutta se on pientä verrattuna 1800-luvun jälkipuolen ja 1900-luvun alkupuolen kielitaisteluun. Tämän kielitaistelun sivutuotteena syntyi afäärifennomania, joka alkoi pyrkimyksestä murtaa suomenruotsalaisten monopoli elinkeinoelämässä ja perustaa yrityksiä, joiden liikekieli olisi suomi. Meidänkin päiviimme ovat säilyneet mm. SOK ja Pohjola.

Taustalla oli kansallismielisyys mutta myös sosiaalinen paine, joka etsi toimintamahdollisuutta elinkeinoelämästä. Elinkeinovapaus haki pienessä, köyhässä ja melko takaperoisessa maassa vielä muotoaan. Maaseudulta tulevaa suomenkielistä pidettiin ulkopuolisena, ja pääomaa, työpaikkoja, takaajia tai kauppasuhteita oli hankala saada. Koulutuskin oli ongelma: kaupallinen koulutus oli sitä, että lähetettiin sukulaispoika eurooppalaiseen kauppahuoneeseen jonkun liiketutun luo tutustumaan sikäläisiin liiketapoihin. Ei ollut kauppakouluja, kauppakorkeakoulusta puhumattakaan. Jopa suomenkielisen palvelun saaminen saattoi olla hankalaa niillä alueilla, joissa ehdoton valtaenemmistö ei ollut suomenkielistä.

Tähän ympäristöön syntyi afäärifennomania, josta käyty keskustelu oli yllättävän samanlaista kuin reiluun kauppaan liittyvä. Kuten reilussa kaupassa, afäärifennomaniassa kuluttaminen ei ollut epäpoliittista toimintaa vaan parhaimmillaan se oli valinta kohti parempaa maailmaa ja toisi köyhille (eli suomenkielisille) lisämahdollisuuksia. Reilun kaupan järjestelmässä pyritään ohjaamaan osa tuotoista yhteisöä kehittäviin hankkeisiin. Afäärifennomania toteutti samaa ajatusta niin, että yksityiset liikemiehet toimivat yhteisönsä aktiiveina. Vähitellen afäärifennomaniasta syntyi osuustoimintaliike, jonka keskeinen tavoite oli osuuskuntalaisten ohjaus käytännön asioissa.

Reilu kauppa oli puhtaasti länsimaisten aktiivien alkuunpanemaa, afäärifennomaniassa oli alusta alkaen mukana myös suomenkielisiä. Kuitenkin jälkimmäisessäkin varsinaisten köyhien paikka oli lattiatasolla, jos sielläkään (tosin 1800-luvulla kauppa-apulaisen ammatti oli ihan kohtalainen saavutus). Lisäksi afäärifennomaniassa toimi suomenmielisiä mutta ruotsinkielisiä, joista osa meni niin pitkälle, että suomensi oman nimensä.

Kritiikkikin oli kovin tutun kuuloista. Epäiltiin, että suomenmieliset liikemiehet järjestelivät paikkoja toisilleen puhtaan ideologisin perustein, piittaamatta palkattujen henkilöiden ammattitaidosta tai rehellisyydestä. Myös toiminnan taloudellista kestävyyttä ja järkevyyttä epäiltiin. Silloin tätä ei tosin muotoiltu vielä taloustieteellisin termein ja tutkimukseen nojaten vaan sanomalla, että politiikkaa ja liike-elämää ei saanut sekoittaa.

Alkuperäinen afäärifennomania keskittyi liikekieleen, mutta seuraava aalto meni pitemmälle: osuuskuntaliike suhtautui hivenen varauksellisesti koko kapitalismiin. Ironista kyllä, se paheksui afäärifennomaniaa samanlaisin sanankääntein mitä afäärifennomania oli puolestaan käyttänyt ruotsinkielisestä liike-elämästä. 1900-luvulla kauppa polarisoitui välissä niin, että ei ollut sopivaa käydä missään muualla kuin ”omassa” kaupassa. Nykyajan uskottoman kuluttajan on vaikeaa kuvitella moista.

Antti Ruuskanen - sananrieskoo Pielaveiltä

Nykyinen keihässankari Antti Ruuskanen oli tänään haastateltavana  ykkösen aamutelevisiossa. Seniori ei pahemmin urheilusta piittaa, mutta Ruuskasen luontevaa läsnäoloa seurasi aivan ilokseen. Savon murre soljui muhevana ja taipuisan kuvailevana, jätti kauas taakseen haastattelijan valjun helsinkiläispainotteisen yleiskielen. Mikä rikkaus meillä onkaan murteissamme! Seniorin sydäntä lämmittävät erityisesti itäisen ja pohjoisen Suomen kieliparret.

 

Urheiluhenkisille myönnytyksenä vilpitön toteamus, että Pielaveiltä tuleva Antti Ruuskanen on paitsi savolaismurteen taitaja myös mitaleita tuonut keihäänheittäjä.            

 

                 

        

Helene Schjerfbeckiä aloittelijoille

Juniori ehdotti aiheeksi Helene Schjerfbeck for Dummies tunnetun kirjasarjan mukaan. Poliittisesti korrektimpaa taitaa olla H.S. aloittelijoille. Tänä vuonna on kulunut 150 vuotta taiteilijan syntymästä, ja Ateneumissa on 14.10. asti hänen tuotantoaan esittelevä laaja näyttely.

 Helsinkiläiskodin tausta ei antanut paljon eväitä. Isä kuoli, rahaa ei paljon jäänyt, tyttö putosi nelivuotiaana portaissa ja kärsi liikkumisen vaikeaksi tekevästä lonkkaviasta koko elämänsä. Hän eli äitinsä kanssa tämän kuolemaan 1923 saakka. ja käytti tätä paljon kuviensa mallina. Pari ihastusta mahtui elämään, pysyvää miessuhdetta ei koskaan syntynyt paljolti Helenen vamman takia.

 Helenen piirtäjän lahjat huomattiin varhain, hän pääsi 11-vuotiaana Taideyhdistyksen piirustuskouluun.  Tästä alkoi hänen elämänsä valoisin kausi. Uuden oppimista, nuoria ystäviä, arvostusta. Myöhemmin seurasi opinto- ja maalausmatkoja Ranskaan, Englantiin ja Italiaan. Hän toimi  piirustuskoulun opettajana vuoteen 1902, kunnes erosi terveydellisistä syistä. Seurasi muutto äidin kanssa Hyvinkäälle, jonka ilmastoa sen ajan lääkärit pitivät erityisen terveellisenä.

 Tyyliä voi kuvailla naturalistiseksi. Ulkoilmamaalaus, tilannekuvat ja asetelmat ovat helppoja katsojan hahmottaa, samoin muotokuvat. Näiden vuosien tunnetuimpia töitä ovat Haavoittunut sankari hangella, Tanssiaiskengät ja Toipilas.

 Kuljimme Ateneumin saleissa ja kansa eli juniori rupesi hiljalleen napisemaan. Schjerfbeckin myöhemmän kauden työt olivat kuulemma liikaa kuin modernia taidetta. Värien hienostunut käyttö oli aina hänen tavaramerkkinstä. Nyt sävyt himmenivät, usein ohenivatkin niin että kankaan paljaasta pinnasta tuli osa työtä. Kaikki tarpeeton rupesi karsiutumaan, jotta olennainen tulisi näkyviin. Se päti niin asetelmiin kuin maisemiin ja ennen muuta muotokuviin.

 Yksinäisellä taiteilijalla oli vähän malleja. Äiti niin kauan kuin tämä eli, veli muutamassa maalauksessa, joitakin tuttavia. Ainoa varma malli katsoi peilistä. Omakuvien sarja on minusta hänen tuotantonsa huipennus. Ihmiskasvot koostuvat muutamasta peruspiirteestä: suu, nenä, silmät, leuan viiva, kallon muoto. Tämä sama pätee muuten sarjakuviinkin.

 Vähien ääriviivojen perustana on   Schjerfbeckin erinomainen piirustustaito, värien käyttö on hallitun niukkaa. Taiteilija pitää kuvapäiväkirjaa vanhenemisesta, yksinäisyydestä, matkasta kohti kuolemaa. Erityisesti  yksi muutamalla mustalla viivalla tehty  kasvokuva jää mieleen. Ei tunteilua, kaikki turha on takanapäin.

 Aloittelijan ei kannata olla allapäin. Parhaiten näyttely avautuu käymällä siellä uudelleen ja paneutumalla niihin töihin, jotka tuntuvat läheisimmiltä. Helene Schjerfbeck on yksi Suomen taiteen pysyvistä klassikoista.

 

Olipa kerran...ottava aloitus

Tuli tässä mieleen listata kirjojen ottavimpia alkulauseita. Kunnon alku vie lukijan mukaansa kuin koski veneen.

Raamattu, useita osittain tuntemattomia kirjoittajia: Alussa loi Jumala taivaan ja maan. Määrittelee ajan, tekijän, tekemisen laadun ja kohteen.  Toimenkuva on laaja – kaikkivaltias -, muu henkilögalleria kasvaa jatkuvasti.

Kalevala, editointi kansanrunojen pohjalta Elias Lönnrot: Mieleni minun tekevi / Aivoni ajattelevi / Lähteäni laulamahan / Saa’ani sanelemahan jne. Erinomainen  johdanto ennen sukeltamista kerätyn aineiston virtaan.  Lukija saa sopeutua kalevalamitan keinuviin toistoihin ja alkusointujen estottomaan käyttöön. Löytyy myös seikkailuja ja kiinnostavia kohtaloita.

Seitsemän veljestä, kirjoittaja Aleksis Kivi: Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjaisella rinteellä, liki Toukolan kylää. Tapahtumapaikka määritellään sekä maakunnallisesti että paikallisesti. Päähenkilöt, siis Jukolan talon seitsemän poikaa tulevat pian mukaan kertomukseen. Juoni kertoo orvoksi jääneiden nuorukaisten kasvukivuista kohti sopeutumista yhteiskunnan normeihin.

Täällä Pohjantähden alla, kirjoittaja Väinö Linna: Alussa olivat suo, kuokka – ja Jussi. Tämä on tuttuudessaan jo lähes klisee, myös mainonnassa käytetty. Koskelan torppariperheen vaiheita seurataan1800-luvun lopusta sotien jälkeiseen aikaan. Samalla käydään läpi Suomen historian kipupisteitä.

Muumilaakson marraskuu (Sent i november), kirjoittaja Tove Jansson, suomennos Kaarina Helakisa: Jonakin aikaisena aamuna Nuuskamuikkunen heräsi teltassaan Muumilaaksossa ja huomasi että ilmassa oli syksyn ja lähtemisen tuntu. On selkeä tienoo, henkilö ja muutoksen oivallus. Tätä voi lukea muumitarinana lapsille, mutta samalla se on todellinen aikuisten kirja. Lisäbonuksena ovat upeat mustavalkeat piirrrokset.

Hobitti (The Hobbit), kirjoittaja J.J.R. Tolkien, suomennos Kersti Juva: Kolossa maan sisällä asui hobitti.  Kolo on siisti ja pyöreä, täysi vastakohta Bilbo Reppulin seikkailuretkelle velho Gandalfin ja kääpiöiden kanssa. Jännitystä on, mutta ei liikaa.

Sitten kaksi todellista klassikkositaattia. Ensiksi Jane Austen kirjassaan Ylpeys ja ennakkoluulo (Pride and Prejudice), suomennos  omassa vanhassa painoksessani S.-L. Norko-Turja: On yleisesti tunnettu totuus, että naimaton, varakas mies tarvitsee välttämättä rinnalleen vaimon. Alkukielellä: It is a truth universally acknowledged, that a single man in possession of a good fortune, must be in want of a wife.

Austen ei hempeile, toteaa vain ironisesti tosiasian. Samalla siinä aukeaa mahdollisuus saada varakas mies elättämään vaimoa. Tämä oli sen ajan naisen paras ja useimmiten ainoa urapolku.

Toinen klassikko on LeoTolstoin aloituslause kirjassa Anna Karenina (suomennos Ulla-Liisa Heino) :Kaikki onnelliset perheet muistuttavat toisiaan, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan. Määritelmä pätee edelleen, siitä sen suosio.

Itse pidän kaikkein eniten yksinkertaisimmasta aloituksesta. Sillä voi aloittaa kaiken, ei tarvitse reuhtoa logiikan kahleissa, vaan ammentaa omasta ja yhteisestä mielikuvituksesta ja päättää tarinan miten haluaa.

Olipa kerran…